GLC EQ aloittaa uuden aikakauden tähtimerkin sähköautoilussa

8.9.2025

1. GLC määrittää sähköisen liikkumisen kehitystä

Uuden GLC:n kehityksessä on hyödynnetty kattavasti Mercedes-asiakkaiden antamaa palautetta, sillä kyseessä on tähtimerkin suosituin mallisarja. Mercedes-Benz GLC EQ määritteleekin pitkälle koko sähköisen liikkumisen tulevan kehityksen. Ensimmäinen esiteltävä malli on GLC 400 4Matic EQ, jonka toimintamatka latauksella on jopa 735 kilometriä. Autossa on sähkömoottorit sekä etu- että taka-akselilla. Aloitusmallin jälkeen esitellään neljä muuta GLC-mallia. Suomeen uutuus saapuu Q2 /2026 aikana.

2. Ylellistä tilaa enemmän kuin koskaan ennen

Uuden sähköisen GLC:n akseliväli on 84 milliä pidempi kuin polttomoottorikäyttöisen edeltäjänsä. Sen seurauksena etumatkustajan jalkatila on 13 ja pääntila 46 milliä aikaisempaa suurempi. Takamatkustajan jalkatila on kasvanut 47 ja pääntila 17 milliä. Tavaratilan peruskoko on 570 litraa, ja takaistuimet alas taitettuna se laajenee vaikuttavaan 1740 litraan. Etuosan ”frunkissa” on 128 litraa lisätilaa.

Kaikki GLC:n istuimet on sertifioitu saksalaisella AGR-tunnuksella (Aktion Gesunder Rücken), joten istuinmukavuus on parhaalla mahdollisella tasolla. Ohjauspyörän ergonomiaa on parannettu, ja asiakaspalautteen perusteella äänentoiston ja Distronicin käyttökytkimet on uudistettu. Sertifioitu Vegan Package -varustepaketti (valinnaisvaruste) takaa, että kaikki matkustamossa käytetyt verhoilumateriaalit ovat vegaanisia.

GLC:n upeisiin yksityiskohtiin kuuluu esimerkiksi MBUX HYPERSCREEN -näyttö (ks. erillinen tiedote 5.9). Vakiovarusteisiin kuuluu panoraama-lasikatto. Valinnaisvarusteena saa SKY CONTROL -panoraamakaton, jossa on himmennettävä lasipinta ja 162 valaistun tähden muodostama tunnelmavalaistus.

3. Mercedes-Benz GLC 400 4Matic EQ -tekniikka

Teho

360 kW (490 hv)

AC-ltausteho (vakio/lisävaruste)

11/22 kW

DC-latausteho

330 kW

DC-latausaika (10–80 %)

22 min.

Kiihtyvyys 0–100 km/h

4,3 s.

Huippunopeus

210 km/h

Kulutus

14,9–18,8 kWh/100 km

Toimintamatka (alustava)

571–735 km

Pituus/leveys/korkeus

4845/1913/1644 mm

Akseliväli

2972 mm

Kääntösäde (taka-akseliohjauksella)

12,1 (11,2) m

Tavaratila (VDA)

570–1740 l.

Etutavaratila (VDA)

128 l.

Vetokyky (jarruin/jarruitta)

2400/750 kg

4. Jopa 2,4 tonnin vetokyky ja ”läpinäkyvä konepelti”

Uusi GLC 400 4Matic EQ kykenee vetämään jopa 2400 kilon jarrullista perävaunua, mikä tekee siitä ihanteellisen kumppanin esimerkiksi asuntovaunun tai venetrailerin kanssa liikkuville. Auton perään voidaan kiinnittää sadan kilon kuorma, joten esimerkiksi sähköpyörien kuljettaminen sopivassa telineessä onnistuu vaivatta. Perävaunun vetämistä ja käsittelyä helpottaa perävaunun vakautusjärjestelmä.

Maastoajoa ja sorateitä varten kuljettajan käytössä on Terrain Mode -ajo-ohjelma, joka säätää auton alustaa, ohjausta ja jarrujen toimintaa pinnan mukaisesti. Kuljettajan käytössä on myös ”läpinäkyvä konepelti” -toiminto, joka tuottaa virtuaalisen näkymän suoraan auton edestä maaston estekohdissa. Kuva luodaan etukameran ja ulkopeilien kameroiden avulla.

5. Yli 300 kilometriä 10 minuutin latauksella

GLC:n sähköjärjestelmä perustuu 800 voltin jännitteeseen, joka yhdessä uuden akkuratkaisun kanssa lyhentää latausaikoja merkittävästi. Optimioloissa auto lataa jopa 303 kilometriä toimintamatkaa vain 10 minuutissa (alustava tieto). Modulaarisen litiumioni-akun energiasisältö on 94 kWh. Maakohtaisesti autoon saa tasavirtamuuntimen, jolla lataus onnistuu myös 400 voltin pikalatausasemilla. Auto on valmis myös kytkettäväksi sähköverkkoon ja virran ulosottoon, sillä GLC on varustettu V2H- ja V2G-liitännöillä. Vakiovarusteisiin kuuluu lämpöpumppu, joka hyödyntää sähköisen käyttöyksikön, akun ja ulkoilman hukkalämpöä sisätilojen lämmittämiseen.

Koboltin osuutta akussa on vähennetty entisestään. Akun rakennetta on myös kehitetty huollon ja kunnossapidon näkökulmasta. Elektroniikka- ja sähköyksikkö on sijoitettu niin, että siihen pääsee helposti käsiksi ja se voidaan korjaamolla vaihtaa auton alta. Tämä mahdollistaa komponenttien nopean vianmäärityksen ja tarvittaessa kohdennetun vaihdon – purkamatta koko akkua. Akun kansi on nyt ruuvattu kiinni, ei liimattu. Tämä helpottaa akun avaamista ja pitkäaikaista kunnossapitoa.

6. Uusi jarrujärjestelmä kerää tehokkaasti energiaa

GLC on varustettu uudella One-Box-jarrujärjestelmällä, joka varmistaa joka olosuhteissa varman ja vakaan jarrutuntuman – riippumatta siitä, käytetäänkö jarrutukseen rekuperaatiota vai mekaanista kitkajarrua. Järjestelmä laskee maksimaalisen energian talteenottotehon ja minimaalisen kitkajarrun käytön jokaisessa hidastuksessa. Normaalikäytössä GLC tuottaa sähköä 99 prosentissa kaikista auton hidastuksista. Talteenottoteho on jopa 300 kW ja se pidentää auton toimintamatkaa merkittävästi. Kuljettaja voi säätää energian talteenottoa neliportaisella asteikolla.

7. Älykäs ilmajousitus ja 4,5 asteen taka-akseliohjaus

Mercedes-Benz GLC EQ tarjoaa optimaalisen tasapainon dynaamisen ja mukavan ajotuntuman välillä kaikissa tilanteissa. Airmatic-ilmajousitus on peräisin S-sarjasta, joten ajoalustan tärinät, kuopat ja töyssyt voidaan vaimentaa lähes täysin. Portaattomasti säädettävä iskunvaimennus takaa täydellisen yhdistelmän pitkän matkan ajettavuutta ja urheilullista ketteryyttä. Agility&Comfort-avustinpaketti sisältää Airmaticin lisäksi taka-akseliohjauksen, joka mahdollistaa 4,5 asteen kääntökulman kumpaankin suuntaan. Taka-akseliohjaus pienentää auton kääntösädettä 90 sentillä 11,2 metriin.

8. Digitaaliset valot mikro-led-teknologialla

Uusi GLC on varustettu uuden sukupolven digitaalivaloilla, jotka on toteutettu mikro-led-tekniikalla. Tarkka valokuvion alue on huomattavasti suurempi kuin ennen ja kaukovalot aikaisempaa kirkkaammat. Valomoduulin energiankulutus on samalla puolittunut. Ultra Range -kaukovalo ei valaise enää kiinteästi eteenpäin, vaan se on integroitu kääntymisvaloon ja kääntyy dynaamisesti tämän mukana. Kääntymisvalo myös reagoi entistä paremmin tien profiiliin ja muotoon yhdistettyjen kamera- ja karttatietojen ansiosta.

9. OS: tekoälyllä ohjatut auton superaivot

Mercedes-Benzin MB.OS-käyttöjärjestelmä integroi ajoneuvon osa-alueet yhteen ja ohjaa saumattomasti niiden toimintaa – infotainment-toiminnoista aina autonomiseen ajamiseen ja eri lataustoimintoihin saakka. Järjestelmän ydin on edistynyt AI-tekoäly, jonka avulla auto oppii tuntemaan kuljettajan mieltymykset ja toiveet, sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin ja tekee päätöksiä reaaliajassa. Tuloksena on turvallinen ja aikaisempaa intuitiivisempi ajo- ja käyttökokemus. MB.OS:n sirut kykenevät 254 biljoonaan operaatioon sekunnissa. Ohjelmistot päivittyvät langattomasti koko GLC:n tulevan käyttöiän ajan. MB.OS muuttaa GLC:n omistajansa älykkääksi kumppaniksi, joka ajattelee, oppii ja kehittyy kuljettajansa mukana.

10. DRIVE ja edistyneet kuljettajan avustinjärjestelmät

Kaikki GLC-mallit on vakiovarustettu kattavalla sensori- ja anturijärjestelmällä. Se sisältää jopa kymmenen ulkoista kameraa, viisi tutkaa ja 12 ultraäänianturia, jotka tarjoavat erinomaisen perustan auton kattaville aktiivisille turvajärjestelmille. Kaikki sensorit on kytketty ohjausyksikköön, joka toimii osana MB.OS-käyttöjärjestelmää. Joka hetki aktiivinen ja salamannopea MB.DRIVE hyödyntää tekoälyä käsitellessään anturien välittämää raakadataa ja muodostaakseen kokonaiskuvan liikennetilanteesta. Kuljettaja voi seurata liikennetilannetta reaaliajassa MBUX Surround Navigationin kautta. Etumatkustajan laaja viihdetarjonta puolestaan sisältää yli 40 sovellusta, videoiden suoratoiston ja pääsyn Disney+ -palveluun.

Uutishuoneet:
Mercedes-Benz Media
Mercedes-Benz - ePressi
Lisätietoja vain median edustajille:
Pekka Koski, lehdistöpäällikkö Mercedes-Benz ja smart. pekka.koski@veho.fi, 0400210490